Kaisa Siipilehto -

Timanttinen kesän aloitus

Aurinko tunkee lasigallerian katosta sisään ja valaisee juhlavuotta kunnioittaen somistetun salin. Puupölkyt toimii jakkaroina ja laventelinkukat tuoksuvat sinivalkoiselta. Vieraat alkavat ripotellen saapua sisään, innokkaimmat jo ennen kutsussa ollutta alkamisaikaa. Mikäs siinä, kaikki on valmista aloittamaan kesän fiilistely Wanhan Sataman ja Messukeskuksen saattelemana. Royalin henkilökunta on valmiina kaatamaan Lansonia tervetuliaismaljaksi.

 

Kuplivan johdattelemana istuudumme F-saliimme kuuntelemaan häikäiseviä puhujia. Uuden brändi-ilmeen ympäröimälle lavalle nousee kattaus inspiroivia ja innostavia tarinankertojia. Toimitusjohtajan saatesanojen saattelemana myyntipäällikkömme Tiina Kivinen kertoo otteita omasta tarinastamme – Wanha Satama, joka 120-vuotta sitten rakennettiin makasiiniksi säilömään mm. kahvia ja mausteita on kulkenut pitkän matkan tapahtumataloksi, jossa on vuosikymmenet järjetettyä tapahtumia. Nykyisin historiallisen tiiliseinien sisällä luodaan kohtaamisia seminaarien, kongressien ja juhlien osallistujen kesken.

 

Vuorovaikutus on tärkeää niin työelämässä kuin henkilökohtaisissa ystävyyssuhteissa. Tapahtumaa on helpompi suunnitella, kun vuorovaikutus ja viestintä toimii molempien osapuolien välillä. Mutkatonta se ei ole, mikä tulee hyvin esille seuraavan puhujamme Outi Mäenpään annista. Mäenpää on ilmiömäinen kouluttaja, joka opastaa meitä henkilökohtaisen minätuntemuksen kautta kehittämään vuorovaikutustaitoja luomalla positiivisempaa ilmapiiriä. Yleisö nauraa – esimerkit ovat niin elävästä elämästä, että pistää varmasti itsekunkin miettimään omaa kiukuttelua puolisolle, henkistä työpaikkakiusaamista tai non-verbaalin viestinnän vaikutuksia. Outi kehottaa tunnistamaan lapsiminuutensa puolia ja tutustumalla omaan käyttäytymiseensä kehittämään aikuisminuuttaan ja kasvamaan vanhempiminuuteen. Outi saa sen kuulostaamaan helpolta, mutta miten harkinta toimii tunnekuohussa tai pettymyksen tilassa? Esitysen edetessä kysymyksiä kasaantuu entisestään.

Juontajamme Taru Kankaanpää on tiukka aikataulusta ja näyttää kelloa. On aika siirtyä seuraavaan aiheeseen, vaikka Outia kuuntelisi mieluusti lisää. Vuorovaikutuksen ja viestinnän kehittämisen lisäksi pääsemme mittaamisen maailmaan. Taru kutsuu lavalle biohakkeri Jaakko Halmetojan, joka tykittää tuntemattomien termien siivittämänä konkreettisia vinkkejä, joilla voi tehostaa omia elintapoja ja saada arjesta enemmän irti. Halmetoja tietää selvästi mistä puhuu. Omakohtaiset kokemukset ja lukemattomat tieteelliset artikkelit ovat konkretisoituneet myös kirjan muodossa. Biohakkerin käsikirjan lisäksi Jaakko kouluttaa ja puhuu erilaisissa tilaisuuksissa kollegojensa tavoin.

Kahteenkymmeneen minuuttiin mahtuu niin paljon asiaa, että arvatenkin puolet meni yli hilseen. Ei hätää, Jaakko lohduttaa ja jakaa esityksensä sen tarkempaa sulattelua varten. Itselle jäi mieleen ryhtiantureiden ja unimattojen lisäksi kylmät suihkut, joita hän suosittelee ottamaan aamuisin. Radikaalimpia hoitoja ovat esim. jääkylvyt. Olen nähnyt kavereiden jakamia kuvia näistä. Uskaltaisiko sitä itsekin kokeilla…

Ruuantuoksu herättää ajatuksista. Aika salissamme käy vähiin ja herkut odottavat herkuttelijoita. Keittiöpäällikkömme Peter Ahti vinkkaa ruokatrendeistä, joista sosiaalinen syöminen on nyt pinnalla. Hän kehottaa maistamaan jokaista viittä keittiömestareiden loihtimaa kesäistä sorttia, mitä on nyt tarjolla lasigalleriassa. Raikkaat reseptit tulevat jakoon, joten nautinnolle voi antaa täyden huomion.

 

Onnekkaat nappaavat vielä Biohakkerin käsikirjan omakseen. Jaakon luo syntyy jono innokkaista lisätietoa imevistä kuulijoista, kun muut suuntaavat hedelmäisen salaatin, suolaisten naposteltavien sekä suussa sulavan pavlovan kimppuun. Buffetin sijaan keittiömme väki on läsnä ojentamassa ja tekemässä annoksi jatkuvasti lisää jonojen siivittämiseksi. Maisteluannosten kylkeen voi tilata baaritiskillä tarjottavien raikkaiden drinkkien listalta mieluisen juoman. Kirpakat ja makeat sekoitukset näyttävätkin kesäisiltä kukkasin koristeltuina ja yrtein maustettuna.

 

Satu Liimatainen trio säestää mukavaa puheensorinaa. Swengaavan musiikin ja kuvankauniin ruuan lisäksi uteliaita seikkailijoita hemmotellaan yllätyksin. Neljän pintaan Taru pistää jakoon 20 ensimmäisille tanssilattialle uskaltavalle vapaalipun uuteen elokuussa järjestettävään Messukeskuksen Tanssi vieköön -tapahtumaan. Bändin aloittaessa tanssilattialla käy kova suhina, kun Taru jakaa lippuja. Innokkaat voittajat tuulettavat kesäbiisien tahtiin. Taru on monitalentti, joka ottaa vielä vieraiden ja voittajien fiiliksiä nauhalle. Uusin vlog julkaistaan pian, joten kannattaa pysyä kuulolla.

Kullanarvoisten neuvojen, raikkaiden kesäherkkujen, pirskahtelevien juomien, sulosointujen ja kukkaistuoksut kruunaa kurkistus uuteen AR-sovellukseemme. Aarrekartta pitää sisällään kysymyksiä Wanhan Sataman historiasta nykypäivään. Markkerit paljastavat sisältönsä Messukeskus Immersal -appin avulla. Uteliaat voivat jatkaa seikkailua case-tarinoiden ja konkareiden ohjeiden pariin aarre-sivustollemme. Sivuilta pääsee myös lataamaan onnistuneen tapahtuman tiekartta.

Aurinko porottaa edelleen, vaikka paviljongiksi pukeutunut lasigalleria hiljenee pikkuhiljaa. On kotiinlähdön aika. Uutta Wanhan Sataman logoa kantava kangaskassi pitää sisällään kesämuistamiset myös tilaisuuden yhteistyökumppaneilta. Kiitos Royal Ravintolat, Tukos Media ja Evento-lehti! Antoisan yhteistyön tuloksena onnistuimme vastaanottamaan kesän loistelijaan sisällön ja viihtyisän ilmapiirin tuulahduksessa.

 

”Tämä oli paras tilaisuus, missä olen käynyt vähään aikaan. Tila sopisi täydellisesti pikkujouluihimme ja ohjelmanne voisin juontajaa myöten kopioida meillekin.” Spontaanit kiitokset saavat järjestäjän suupielet maireaan hymyyn. Tunnelma katossa, kesä alkamassa – monen järjestäjän katseen suuntaavatkin jo talven juhlien suunnitteluun. Kesän juhlat häistä rippijuhliin ja grilli-illoista festivaaleihin ovat hyviä paikkajo imeä ideoita omiin järjestelyihin. Entä jos järjestäisitkin talvella kesäjuhlat ja kesällä joulupukin käymään? Kesäjuhlat tai pikkoujoulut – täältä löydät vinkkejä juhlien suunnitteluun ja somistusideoita yksityiskohdista isoihin pintoihin.

 

Näissä tunnelmissa on hyvä aloittaa kesäkausi!

Makoisaa kesää toivottaen,

Kaisa